lauantai 27. joulukuuta 2014

Ulkoilua ja kässää

Joulupäivä oli upea ja käytettiin se ulkoillen naapurin Fannyn kanssa. Fanny on aina valmis lenkkiin!


Eikös olekin hassun pitkä varjo mulla ☺



Joulunpyhinä sain valmiiksi vihdoin jo kesällä aloittamani huivin. Olen työstänyt huivia lähinnä "välipalana".


Ja nyt pukin tuomasta sukkakirjasta on heti puikoilla yksi malli!

Joulu tulla jolkotteli....

Niin se joulu taas tuli. Aamuisen joulusaunan ja-puuron jälkeen lähdettiin hautuumalle viemään kynttilät. Ja oikeaan aikaan lähdettiin, toki jäätävässä tihkusateessa silloinkin, mutta kun kotia päästiin, keli muuttui vieläkin  lumisateisemmaksi! Ah mutta sitähän me oltiin tilattukin! Kun viime joulu oli musta....


Joulurauhan julistuksen kuuntelua ja syömistä ja sitten lahjojen kimppuun!




Ihanan rauhallinen joulu! Illalla katsottiin vielä iki-ihana Joulutarina ja vaikka senkin on nähnyt sen sata kertaa, aina se tippa tulee silmäkulmaan....♥









sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Tallilla tonttuilua

Ansku teki hienot satulalaukut Jokeri-kepikkäälleen

Kuustakin piti sitten haistella...☺


Tallilla vähän tonttuiltiin

Ja sattui tietty just sellanen lumimyräkkä, että tytöt ja hevoset  olivat ihan märkiä.


Jouluvärkkäilyä

Käytiin Marjon kanssa näitten iloisten mummeleiden( he,joiden kanssa oltiin mukavalla reissulla itsenäisyyspäivänä) myyjäisissä Hyvinkäällä! Kyllä olivat leiponeet niin ihania karjalanpiirakoita, että ne hävisivät heti kotona parempiin suihin... ei jäänyt pakastettavaksi joulua varten! Eikä jäänyt mitään jäljelle myöskään ostamistani lanttu-porkkana ja imelletystä perunalaatikosta! Syötiin samana päivänä ☺☺ 

Aika kiva joulukuusi! Huikee idis.....!

Nämä sukat oli ihan pakko ostaa, olivat niin mun väriset!


Tässä omia värkkäilyjä

Nämä päätyvät joululahjoiksi....

sekä nämä luumukakut

Sitten tänään tuotiin kuusi jo sisään ja muksut koristelivat sen innolla joululaulujen soidessa!

Ihanaa joulunodotusta kaikille!!!



Lohjan keskiaikaiset joulumarkkinat

Käytiin viikko sitten Lohjalla markkinoilla. Olihan siellä kaikenlaista kivaa, olis pitäny olla vaan paksu lompakko...

Pyhän Laurin Kirkko

Vihta



Näihin "hattivatteihin" ihastuttiin heti koko porukka!

Tää on livenä ihan älyttömän hieno !

Kunnon tervapadat jouluksi

Keppihevostikkareita ☺

Ja muumihahmopiparit tarttuivat vielä matkaan. Saa nähdä, raaskiiko näitä syödä...

maanantai 8. joulukuuta 2014

Leipuri hiiva....

Työnnän pullat uunihin.....

vedän valmiit takaisin.....

Näen piipusta kun savu kohoaaaaaaa.....

Nämä aikaansaannokset saivat poikain naamakirjassa heti kommenttia, että:
Minä, Me, Piparit!


Ansku väsäsi keppipiparin, joka sitten hieman kärvähti.


Lonely rider....
Nämä talot on muuten sieltä naisten messuilta.



Naisten joulumessut

Niin sitä taas matkattiin isolle kirkolle Naisten joulumessuille Wanhaan satamaan itsenäisyyspäivänä.

Messuselfie ☺


Matkassa oli minä ja Marjo ja mummut, 5 kappaletta!

Kelluvia kynttilöitä tarttui mukaan

Ja nämä sukat nauratti kyllä tosi paljon sillä vartta riitti varmaan ainakin miehen munaskuihin asti!!☺ Kukahan tälläisiä voi käyttää....oikeesti!

Tiernapojat esiintymässä. Ihana oli nähdä esitys, sillä en ole varmaan tiernaesitystä nähnyt sitten kouluvuosien...

Ja mukavan nelituntisen kiertelyn päätteeksi maistui glögit!
Ja syömingit Rafaellossa koko porukan kanssa.


Aleksin sateisen synkkää joulukatua...


 Ja kyllä siellä muutama urhea luisteli vesisateessa...

Kiitos kaikille, oli kiva reissu!!